Autokauppariita

Koska myyjä on vastuussa virheestä?

Käytettyjen autojen kauppa on käynyt kovalla vauhdilla viime aikoina, kun koronavirus on tehnyt julkisenliikenteen käytöstä monille vähemmän houkuttelevan vaihtoehdon. Käytettyä autoa ostaessa on kuitenkin syytä olla tarkkana, vaikka myyjänä toimisikin oikea autokauppa. Varsinkin käytetyissä autoissa ilmenevät viat ovat hyvin yleisiä, ja onkin hyvä olla kartalla niin ostajan, kuin myyjän vastuista. Tässä kirjoituksessa käsitellään autokauppaa, jossa myyjänä toimii yritys (autokauppa) ja käytetty auto myydään ostajan yksityiseen käyttöön. Ostaja näyttäytyy siis tässä tapauksessa kuluttajana. Tämän kaltaiseen tilanteeseen soveltuu kuluttajansuojalaki, joka on aikanaan säädetty suojaamaan nimensä mukaisesti kuluttajaa. On kuitenkin pidettävä mielessä, että auto on niin kutsuttu ’’kestokulutushyödyke’’. Tällä tarkoitetaan sitä, että ostajalla on vastuu huolehtia auton säännöllisestä huollosta sekä asianmukaisesta käyttämisestä. Myyjä sen sijaan vastaa kuluttajansuojalain 5 luvun mukaan tavaran virheestä. Autokaupassa usein ilmeneviä virhetilanteita ovat esimerkiksi seuraavat:

– autossa ilmenee tekninen vika tai puute

– auto ei vastaa sitä, mitä kauppaa tehtäessä on sovittu

– autosta on annettu vääriä tai paikkansa pitämättömiä tietoja

– kaupan päättämisen kannalta olennaisia tietoja on salattu

Auton oletettu kunto

Käytetyissä autoissa voi ilmetä vikoja jo hyvinkin nopeasti kaupanteon jälkeen ja tämän vuoksi ostaja ei voikaan edellyttää, että käytetty auto toimisi samalla tavalla, kuin se olisi uusi. Myyjäkään ei siis aina voi ammattitaidostaan huolimatta olla vastuussa käytetyn auton vioista, mutta ostajan ei kuitenkaan tarvitse tyytyä mihin tahansa. Ostajan on voitava luottaa siihen, että käytetty auto ei ole huonommassa kunnossa kuin kuluttajalla on auton ikä, sillä ajetut kilometrit, auton kauppahinta sekä myyjän autosta antamat tiedot huomioon ottaen yleensä aihetta edellyttää. Esimerkiksi siis, jos ostaja on ostanut autoliikkeestä käytetyn auton, jolla on ajettu vasta 40 000 kilometriä, ja auton vaihteisto rikkoutuu (ilman että kyseessä olisi esim. käyttövirhe tai muut ostajan puolella oleva syy) – on auton vaihteisto ollut huonommassa kunnossa kuin ostajalla on ollut aihetta edellyttää. Tässä tapauksessa vastuun virheestä siis kantaisi myyjä. Sen sijaan, jos samanlainen vika käy ilmi yli 200 000 kilometriä ajetussa autossa, ei myyjä kanna vastuuta koska vian voidaan katsoa johtuvan luonnollisesta kulumasta. Kinkkiseksi vian määrittelyn tekeekin se, että auton ja sen osien käyttöikää ei voida määrittää täsmällisesti ennalta. Näin ollen tehdään arviointi auton virheellisyydestä tapauskohtaisesti.

Myyjän antamat tiedot

Myyjän antamilla tiedoilla on olennainen rooli käytetyn auto kaupassa, koska kuluttaja ei voi vedota virheenä sellaiseen vikaan, josta tämä tiesi jo ennen kaupan tekoa. On siis hyvin tärkeää, että viat ja muut puutteet otetaan ylös kauppakirjaan. Vikoja merkittäessä yleisluontoinen ilmaisu ei riitä, vaan vika pitää yksilöidä tarkasti. Mahdollisessa riitatilanteessa myyjän on näytettävä, että ostaja on saanut tiedon vioista jo etukäteen. Myyjällä on tosin velvollisuus kertoa ostajalle oma-aloitteisesti seikoista, jotka olennaisesti voisivat vaikuttaa ostopäätöksen tekoon. Ostajalla ei siis ole erityistä selonottovelvollisuutta, mutta virheen arviointiin vaikuttavat ostajan havainnot auton kunnosta. Tämän vuoksi on molempien osapuolten kannalta parasta, että kauppaa tehdessä myyjä ja ostaja käyvät yhdessä läpi kaiken oleellisen informaation autoon liittyen. Virhetilanteiden välttämiseksi on myös tärkeää, että ostaja saa haltuunsa kaikki keskeiset käyttö- ja huolto-ohjeet. Ostajan olisi syytä aina myös koeajaa auto, ja myyjän tulisi antaa tähän myös riittävästi aikaa.

Tiivistetysti myyjä ei siis ole vastuussa, silloin kun kyseessä on:

– luonnollinen kuluma tai käyttövirheestä aiheutunut vika,

– myyjä on kertonut viasta ennen kaupantekoa

– tai kun vika johtuu taparumasta, auton vääränlaisesta käsittelystä, tapaturmasta tai huollon laiminlyömisestä.

Toimistomme on hoitanut kymmeniä eri autokauppariitoja vuosien varrella. Olemme avustaneet sekä ostajia että myyjäliikkeitä. Mikäli sinulla on käytetyn auton kauppaan liittyvä riita-asia käsillä, ota meihin yhteyttä ja hoidetaan asia kuntoon. Avustamme osapuolia myös silloin, kun kyseessä on käytetyn auton kauppa yksityiseltä yksityiselle.

Kuluttajansuojalaki https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1978/19780038

Yhteystiedot https://www.lakihelsinki.fi/yhteystiedot/