Vaikka pääasia on ratkaistu sovinnolla, osapuolet voivat saattaa oikeudenkäyntikuluja koskevan kysymyksen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Menettelyn eri vaiheisiin vetoaminen ei estä oikeudenkäyntikuluja koskevan kysymyksen muutoksenhakua ja sen käsittelemistä.
Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa ei ole säännöstä sen varalta, että asianosaiset ovat sopineet asian. Kun itse riitakysymys on ratkaistu sovinnolla, asiassa ei ole olemassa tuomioistuimen ratkaisua eikä siten asian voittanutta ja hävinnyttä osapuolta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa mielessä. Näin ollen tästä lainkohdasta ilmenevä pääsääntö, jonka mukaan hävinneen asianosaisen on korvattava vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, ei ole suoraan sovellettavissa tällaisessa tapauksessa.
Toisinaan tuomioistuimelle on kuitenkin esitetty oikeudenkäyntiaineistoa siinä määrin, että sille on voinut syntyä suhteellisen luotettavalla pohjalla oleva käsitys siitä, miten itse riitakysymys olisi sen mielestä tullut ratkaista. Tällöin kulukysymys ratkaistaan korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuista ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti lähtökohtaisesti tuomioistuimen ajatellun pääasiaratkaisun perusteella. Jos pohja tällaiselle päätöksenteolle sen sijaan osaksi tai kokonaan puuttuu, tarjoaa alkuperäisten vaatimusten ja sovinnon välinen vertailu täydentävän tai korvaavan ratkaisuperusteen. Viime kädessä ratkaisu on kuitenkin voitava perustaa melko vapaaseen, soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä noudattelevaan kohtuusharkintaan (KKO 1996:131, KKO 1997:77 ja KKO 2002:96).
Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa ei ole säännöstä sen varalta, että asianosaiset ovat sopineet asian.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan.
Edellä mainitun säännöksen 2 momentin mukaan 1 momenttia sovelletaan vastaavasti, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainestaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään.