Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuksen mittaaminen – Rangaistuslajin valinta
Törkeä petos

Ehdottoman tärkeää on tarkistaa, että avustaja täyttää riittävän kelpoisuuden. Meillä kaikki sen täyttävät ja voit tarkistaa asian täältä: https://asiointi.oikeus.fi/web/asiointi/oikeudenkayntiavustaja-luettelo

Vain luettelossa olevat lakimiehet ovat sellaisia joilla on luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan kelpoisuus edustaa asiakasta oikeudessa.

Suosittelemme, että asiakas aina tarkistaa kyseisen luettelon ja näin voi varmistua siitä, että avustaja täyttää riittävät ehdot.

Asiassa on muutama mielenkiintoinen seikka, jotka liittyvät lähinnnä rangaistuksen mittaamiseen ja siihen onko asiassa tapahtunut yksi vai useampi rikos ja miten niiden tuomio tulee mitata. Lisäksi kysymyksenä on rangaistuksen alentaminen,, muun muassa rikoksen selvittämisen myötävaikutuksen ansiosta.

A oli erehdyttänyt useita henkilöitä ilmoittamalla olevansa oikeustieteen kandidaatti tai asianajaja ja esiintynyt heidän avustajanaan riita- ja rikosoikeudenkäynneissä, vaikka hänellä ei ollut ollut suomalaista oikeustieteellistä tutkintoa eikä oikeutta toimia oikeudenkäyntiavustajana.

Kysymys rangaistuksen määräämisestä.

Ks. KKO:2020:27

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Helsingin käräjäoikeuden tuomio 14.6.2017 nro 17/124637 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 24.1.2019 nro 19/103055 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Minna Hällström sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Jukka Kontio, Pia Sandvik ja Petri Voima.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa rangaistuksen määräämisen osalta.

A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan. B vaati puolestaan, että rangaistusta korotetaan ja vankeus tuomitaan ehdottomana.

A vastasi B:n valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

B ja syyttäjä vastasivat A:n valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

Asian käsittely Korkeimmassa oikeudessa
Kysymys siitä, millä tavalla useasta rikoksesta mitattavan yhteisen rangaistuksen määräämiseen muutoksenhakutuomioistuimessa vaikuttaa se, että vain yhden rikosasian asianomistaja on hakenut muutosta vaatien rangaistuksen korottamista, on Korkeimman oikeuden presidentin määräyksestä ratkaistu vahvennetussa jaostossa.

Korkein oikeus on 1.4.2020 antamassaan päätöksessä (KKO 2020:27) katsonut, että A:lle käräjäoikeudessa määrättyä yhteistä rangaistusta voidaan B:n valituksen johdosta korottaa vain häneen kohdistuneen rikoksen perusteella ottaen huomioon myös sen yhteys muihin rikoksiin. Rangaistuksen määräämisen osalta asia on siirretty viisijäsenisen jaoston käsiteltäväksi.

Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta

  1. Käräjäoikeus on tuomiollaan 14.6.2017 lukenut A:n syyksi kohdissa 1–5, 7–8, 10 ja 12 yhdeksän törkeää petosta sekä kohdassa 6 asianajajista annetun lain säännösten rikkomisen. Käräjäoikeus on katsonut A:n hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä 15.4.2011 ja 20.3.2014 välisenä aikana erehdyttäneen yhdeksää eri asianomistajaa esiintymällä joko oikeustieteen kandidaattina tai oikeustieteen kandidaattina ja asianajajana sekä saaneen asianomistajat palkkaamaan hänet asiamiehekseen ja avustajakseen riita- tai rikosasian oikeudenkäynneissä ilman, että hänellä oli todellisuudessa ollut kelpoisuutta hoitaa kyseisiä tehtäviä. A:lla ei ollut myöskään ollut Suomessa ylempää oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa tai siihen rinnastettavaa tutkintoa ulkomailla, eikä hän siten ollut saanut toimia oikeudenkäyntiavustajana Suomen tuomioistuimissa. Petoksilla oli aiheutettu yhteensä hieman alle 40 000 euron suuruinen vahinko asianomistajille. Petokset oli tehty käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta, ja tekoja oli niiden suunnitelmallisuus ja vahingollisuus huomioon ottaen myös kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeinä.
  2. Käräjäoikeus on katsonut, että oikeudenmukainen rangaistus rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen sekä rikoslain 6 luvun säännöksiin nähden on 1 vuosi 5 kuukautta vankeutta. Koska A oli ensikertalainen, rangaistus voitiin tuomita ehdollisena.
  3. Syytekohdan 12 asianomistaja B on valittanut hovioikeuteen vaatien rangaistuksen korottamista ja sen määräämistä ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi. A on vastavalituksessaan vaatinut muun muassa rangaistuksen alentamista. Hovioikeus on korottanut rangaistuksen 1 vuodeksi 8 kuukaudeksi ehdollista vankeutta.
  4. Rangaistuksen korottamista koskevissa perusteluissaan hovioikeus on todennut, että A oli jatkanut samankaltaista menettelyään vuoden 2013 alun jälkeen siitä huolimatta, että laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista oli tullut voimaan. Rikokset olivat ajoittuneet noin kolmen vuoden ajanjaksolle, ja niistä oli aiheutunut yksityishenkilöille taloudellista vahinkoa ja sen vaaraa. A:n vastaanottamat toimeksiannot olivat olleet paitsi riita-asioita, myös vakavia rikosasioita, mikä vaikutti rangaistusta korottavasti. Käräjäoikeuden mittaama rangaistus oli näihin seikkoihin nähden liian lievä.
  5. Lajinvalintaa koskevassa harkinnassaan hovioikeus on pitänyt erityisen moitittavana sitä, että A oli käyttänyt hyväkseen yksityishenkilöiden luottamusta siihen, että hän omasi kelpoisuuden hoitaa asioita suomalaisessa tuomioistuimessa. Toisaalta hovioikeus on todennut, etteivät rikokset vakavuudeltaan olleet sellaisia, että rangaistus olisi tämän vuoksi tullut tuomita ehdottomana. Teoista oli kulunut jo noin viisi vuotta, eikä A:ta ollut rikoksesta rekisteröity. Vaikka menettelyn kesto ja A:n syyllisyyden aste puhuivat sinänsä ehdottoman vankeusrangaistuksen puolesta, hovioikeus on päätynyt kokonaisharkinnassaan siihen, että vankeus voitiin tuomita ehdollisena.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

  1. A:n syyksi on alempien tuomioistuinten tältä osin lainvoimaisiksi jääneissä tuomioissa luettu yhdeksän törkeää petosta ja asianajajista annetun lain säännösten rikkominen. Korkeimmassa oikeudessa on A:n ja B:n valitusten johdosta kysymys ainoastaan siitä, onko hovioikeuden tuomitsemaa 1 vuoden 8 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta alennettava vai korotettava ja onko se muutettava ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi.

Rangaistuksen mittaamista ja rangaistuslajin valintaa koskevat säännökset

  1. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.
  2. Yhteisen rangaistuksen mittaamisessa noudatetaan rikoslain 7 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan soveltuvin osin rikoslain 6 luvun säännöksiä. Yhteistä rangaistusta mitattaessa on rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan lähtökohdaksi otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.
  3. Rikoslain 6 luvun 9 §:n mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Tämän lisäksi rangaistuksen lajista päätettäessä tulee rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan ottaa huomioon myös rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavat 6 luvun 4–8 §:n säännökset.

Muutoksenhakuasetelmasta johtuvat rajoitukset rangaistuksen määräämiseen

  1. A on käräjäoikeudessa tuomittu yhdeksästä törkeästä petoksesta, jotka ovat kohdistuneet eri asianomistajiin. Heistä vain syytekohdan 12 asianomistaja B on hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa vaatinut yhteisen rangaistuksen korottamista.
  2. Korkein oikeus on samaa asiaa koskevassa ratkaisussaan KKO 2020:27 katsonut, että tuomioistuin ei voi yhden asianomistajan valituksen johdosta arvioida muiden kuin valituksen kohteena olevan rikoksen yksittäistä rangaistusarvoa (kohta 19). Muutoksenhakutuomioistuimen tehtävänä on tällöinkin rikoslain 7 luvun 5 §:ää soveltaessaan arvioida se teko, josta olisi sen harkinnan mukaan tuleva ankarin rangaistus, ja mitattava kaikista vastaajan syyksi luetuista rikoksista yhteinen rangaistus mainitussa säännöksessä mainitut seikat huomioon ottaen. Valitukseen perustuva muutos voi kuitenkin kohdistua valituksen kohteena olevaa rikosta koskevan harkinnan ohella vain arviointiin sen ja muiden rikosten keskinäisestä yhteydestä (kohta 20).
  3. Ratkaisu KKO 2020:27 merkitsee sitä, että A:lle käräjäoikeudessa määrätyn 1 vuoden 5 kuukauden yhteisen rangaistuksen korottaminen on asianomistaja B:n valituksen johdosta ollut hovioikeudessa ja on nyt Korkeimmassa oikeudessa mahdollista vain häneen kohdistuneen rikoksen perusteella ottaen huomioon myös sen yhteyden muihin rikoksiin. Siten B:n valitus voi johtaa vain syytekohdassa 12 tarkoitetun teon rangaistusarvon uudelleen arvioimiseen. Yhtenäisrangaistusjärjestelmän vuoksi on kuitenkin lisäksi harkittava, onko syytekohdan 12 rikos ankarimmin rangaistava ja siksi otettava rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi ja minkälainen kyseisen rikoksen suhde on muihin A:n syyksi luettuihin rikoksiin.
  4. Myös A on valittanut rangaistuksesta vaatien sen alentamista. Rangaistuksen alentamisvaatimustaan A on perustellut sillä, että hovioikeus ei olisi saanut korottaa rangaistusta vain B:n tekemän valituksen perusteella, ja vetoamalla myös eräisiin lieventäviin seikkoihin. Muutoksenhakuasetelma ei siten aseta estettä alentaa A:lle tuomittua yhteistä rangaistusta noudattaen rikoslain 6 ja 7 luvun säännöksiä.

Syytekohdan 12 teon arviointi

Avustajan kelpoisuusvaatimukset

  1. Oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan yleisiä kelpoisuusehtoja on Suomessa kiristetty 2000-luvulla. Vuoden 2002 kesäkuusta lukien oikeudenkäyntiasiamieheltä ja avustajalta on oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n (259/2002) mukaan edellytetty eräitä poikkeustilanteita lukuun ottamatta oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittamista. Vuoden 2013 alusta lukien kelpoisuusedellytyksiä on tiukennettu edelleen siten, että oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana on oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentin (718/2011) mukaan saanut toimia pääsääntöisesti vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa (715/2011) tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.
  2. Oikeus pätevään oikeusapuun nähdään nykyään keskeisenä oikeuksien ja lainkäytön tosiasiallisen saavutettavuuden sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena. Kysymys on kansalaisten prosessuaalisesta perusoikeudesta, joka osaltaan takaa sen, että kansalaisille turvataan tosiasiallinen ja yhdenvertainen mahdollisuus tiedollisen eriarvoisuuden estämättä ja taloudellisesta asemastaan riippumatta päästä oikeuksiinsa (HE 82/2001 vp s. 5). Kelpoisuusehtojen tiukentamista on lain esitöissä perusteltu paitsi päämiehen oikeusturvalla, myös muiden asianosaisten oikeusturvan toteutumisella sekä prosessiekonomisilla näkökohdilla. Asiamiehen laadukas työskentely helpottaa tuomioistuimen ja syyttäjän työtä sekä tekee oikeudenhoitoa sujuvammaksi ja nopeammaksi (HE 82/2001 vp s. 42-45 ja HE 318/2010 vp s. 16).

Teon rangaistusarvo syytekohdassa 12

  1. Syytekohdan 12 mukaisesti A:n on katsottu syyllistyneen törkeään petokseen, kun A oli erehdyttänyt B:tä palkkaamaan hänet avustajakseen oikeudenkäynnissä, jossa B on ollut syytettynä törkeästä huumausainerikoksesta. A on 17.11.2013 allekirjoitetussa toimeksiantosopimuksessa sitoutunut hoitamaan toimeksiannon ”hyvää asianajajatapaa noudattaen päämiehen laillinen etu turvaten”. Kirjallisesta todistelusta ilmenee, että toimeksianto oli solmittu noin kuukausi sen jälkeen, kun vastauksena A:n tiedusteluun Opetushallituksen virkamies oli ilmoittanut, että Opetushallitus ei ole tehnyt yhtään myönteistä päätöstä venäläisten juristitutkintojen rinnastamisesta suomalaiseen tutkintoon ja ettei juristitutkintojen riittävää samankaltaisuutta voida saavuttaa lain sallimilla täydentävien opintojen enimmäismäärilläkään.
  2. Törkeän petoksen rangaistusasteikko on vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Korkein oikeus ei ole antanut sellaisia rangaistuksen mittaamista ohjaavia ennakkoratkaisuja, joista olisi saatavissa suoraa johtoa mittaamisharkintaan tässä tapauksessa.
  3. Se, että menettely on luettu A:n syyksi törkeänä petoksena, kuvastaa menettelyn moitittavuutta. Moitittavuusarviointiin vaikuttavat toimeksiannon sisältö vastaajan avustamisesta vakavassa rikosasiassa ja petoksella aiheutetuksi katsotun vahingon määrä, 9 262,80 euroa. Rikos on tehty aikana, jolloin avustajana oikeudenkäynnissä on saanut toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Lisäksi A on juuri ennen toimeksiannon solmimista saanut nimenomaisen varmistuksen kelpoisuutensa puuttumisesta.
  4. A:n päämies on ollut syytettynä törkeästä rikoksesta, johon on liittynyt ilmeinen vankeusrangaistuksen uhka. Toisaalta asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, miten A on hoitanut vastaanottamansa toimeksiannon. Hänen venäjän kielen taidostaan on epäilemättä ollut hyötyä, kun hän on hoitanut venäjää äidinkielenään puhuvan päämiehensä toimeksiantoa. A on Venäjällä suorittanut oikeustieteellisen tutkinnon, minkä lisäksi hän suorittanut Suomessa 50 opintopisteen verran oikeustieteen lisäopintoja. Hän on ennen syyksi luettuja tekoja ollut kaksi vuotta suomalaisen asianajotoimiston palveluksessa sekä työskennellyt omassa toimistossaan. Tämän vuoksi hänellä on ollut maallikkoa paremmat edellytykset selviytyä toimeksiannosta, mikä jossain määrin vähentää hänen menettelynsä moitittavuutta.
  5. Ottaen huomioon syyksi lukemisen pohjana olleen vahingon määrä sekä A:n menettelyn vahingollisuus ja vaarallisuus Korkein oikeus katsoo, että kohdan 12 rikoksesta olisi erikseen tuomittava ilman mahdollisen lieventämisperusteen vaikutusta rangaistukseksi noin 6 kuukautta vankeutta.

Syytekohdan 12 teon suhde muihin syyksi luettuihin rikoksiin

  1. A:n syyksi on syytekohdan 12 teon ohella luettu kahdeksan muuta törkeää petosta ja yksi vähäisempi rikos, joista on määrättävä yhteinen rangaistus. Petokset ovat kohdistuneet eri asianomistajiin. Kaikissa petoksissa on ollut kysymys samankaltaisesta menettelystä. Eroa syytekohtien välillä on lähinnä toimeksiantosuhteen solmimisajankohdan ja keston, hoidettavan asian luonteen sekä aiheutuneeksi todetun vahingon suhteen.
  2. Alempien oikeuksien tuomioissa ei ole yksilöity, mistä A:n syyksi luetuista rikoksesta olisi tullut ankarin rangaistus, joka rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan on otettava yhteisen rangaistuksen lähtökohdaksi. Moitittavimman teon määrittäminen edellyttää, että A:n syyksi luettuja petosrikoksia on verrattava keskenään. Vaikka petosrikokset ovat varsin samankaltaisia, Korkein oikeus katsoo edellä kohdissa 18-19 mainittujen seikkojen perusteella, että ankarin rangaistus tulisi tuomita juuri syytekohdan 12 teosta. Tästä rikoksesta tuomittava rangaistus on siten otettava yhteisen rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi.
  3. Yhteistä vankeusrangaistusta mitattaessa tulee arvioida myös muutoin rikosten suhdetta ja niiden muodostamaa kokonaisuutta. A on tehnyt useita samankaltaisia rikoksia noin kolmen vuoden ajanjakson kuluessa. Korkein oikeus katsoo, että tällainen menettely osoittaa jonkinasteista suunnitelmallisuutta ja johdonmukaista pyrkimystä laittoman hyödyn saamiseen. Rikosten keskinäisestä yhteydestä ilmenevän suunnitelmallisuuden on vakiintuneesti katsottu voivan vaikuttaa yhteisen rangaistuksen koventamisperusteena (HE 40/1990 vp s. 32). Yhteistä rangaistusta mitattaessa on kuitenkin pyrittävä kokonaisrangaistukseen, joka on oikeudenmukaisessa ja kohtuullisessa suhteessa tuomittavina olevien rikosten kokonaisuuteen (HE 40/1990 vp s. 31). Tämä on erityisen perusteltua silloin kun rikokset liittyvät kiinteästi toisiinsa (KKO 2014:85, kohta 9).
  4. A:n syyksi luetut petosrikokset muodostavat ajallisen ja toiminnallisen jatkumon, jossa toiminnan motivaatioperusta on pysynyt samana siitäkin huolimatta, että jokainen rikos on edellyttänyt erillistä päätöksentekoa. Oikeuskäytännössä on katsottu, että tällaisessa tapauksessa aina uudesta rikoksesta johtuva kokonaisrangaistusta lisäävä vaikutus on vähäisempi kuin tilanteessa, jossa rikoksilla ei ollut mitään keskinäistä yhteyttä (KKO 2018:44, kohta 17 ja KKO 2017:88, kohta 27). Korkein oikeus on muun muassa ratkaisussaan KKO 2018:44 (kohta 17) todennut, että tämänkaltaisessa tilanteessa rikoksia voi olla perusteltua arvioida kokonaisuutena yhteistä rangaistusta mitattaessa.
  5. A on avustajan kelpoisuutta koskevasta sääntelystä piittaamatta toistuvasti noin kolmen vuoden ajan ottanut vastaan toimeksiantoja ja esiintynyt oikeudenkäynneissä avustajana ja asiamiehenä riita- ja rikosasioissa. A on jatkanut menettelyään vielä vuoden 2013 lainmuutoksen jälkeenkin.
  6. Edellä sanotut näkökohdat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että kohdassa 12 A:n syyksi luetusta törkeästä petoksesta tulevaan ankarimpaan rangaistukseen on hänen syykseen luetuista muista rikoksista lisättävä yksi vuosi vankeutta. Oikeudenmukainen yhteinen vankeusrangaistus on siten tässä tapauksessa ennen lieventämisperusteen mahdollista vaikutusta 1 vuosi 6 kuukautta vankeutta. A:n ensikertaisuus ja rikoksista kulunut pitkä aika huomioon ottaen vankeus voidaan määrätä ehdolliseksi.

Rangaistuksen lieventämisperuste

  1. A on ennen käräjäoikeuden käsittelyä palauttanut B:lle ja eräälle toiselle yksityishenkilölle näiltä saamansa palkkion kokonaan.
  2. Vastaajan pyrkimys edistää rikoksensa selvittämistä ja pyrkimys estää tai poistaa rikosten vaikutuksia voidaan rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan nojalla ottaa huomioon rangaistuksen lieventämisperusteena. Rikoslain yleisten oppien uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 198-199) on todettu, että tekijä voi poistaa rikoksen vaikutukset tai ainakin hyvittää aiheuttamansa vahingot vahingonkorvauksin. Vahinkojen korvaamista onkin pidetty tyypillisenä lieventämisperusteen tarkoittamana soveltamistilanteena.
  3. Jos jokin 6 luvussa tarkoitettu rangaistuksen koventamis- tai lieventämisperuste koskee vain jotakin tai joitakin samalla kertaa tuomittavista rikoksista, se on rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin jälkimmäisen virkkeen mukaan otettava kohtuullisessa määrin huomioon yhteistä rangaistusta mitattaessa. Lainkohdan esitöiden mukaan tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun useisiin rikoksiin syyllistynyt oma-aloitteisesti myötävaikuttaa rikostensa selvittämiseen vain joidenkin rikosten osalta. Lainkohdassa tarkoitetuissa tapauksissa voidaan menetellä siten, että ajatuskokeen tavoin mitataan ensin yhteinen rangaistus kaikista rikoksista ilman erityisten koventamis- ja lieventämisperusteiden soveltamista. Näiden perusteiden vaikutus voidaan sitten ottaa huomioon lisäyksenä tai vähennyksenä tällaiseen ”normaalitapauksen” mukaiseen rangaistukseen (HE 40/1990 vp s. 33).
  4. Oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi A:n syyksi luetuista rikoksista ilman lieventämisperusteen soveltamista on edellä mitattu 1 vuosi 6 kuukautta vankeutta. Korkein oikeus katsoo, että palkkioiden takaisin maksamiselle tulee antaa vähäinen merkitys rangaistusharkinnassa. Korkein oikeus katsoo siten, että rangaistusta on tällä perusteella lievennettävä yhdellä kuukaudella. Oikeudenmukainen yhteinen rangaistus on siten 1 vuosi 5 kuukautta vankeutta.

Tuomiolauselma
Muutokset hovioikeuden tuomioon:

A:lle tuomittu yhteinen ehdollinen vankeusrangaistus alennetaan 1 vuodeksi 5 kuukaudeksi. Ehdollisen vankeuden koeaika on päättynyt 13.6.2019.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Jarmo Littunen, Mika Huovila, Juha Mäkelä ja Asko Välimaa. Esittelijä Paula Jutila (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Jutila: Mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen perustelujen kohtien 1–18 osalta. Tämän jälkeisiltä osin esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuisi perusteluinaan ja johtopäätöksinään seuraavaa:

Avustajan kelpoisuusehtojen täyttymisellä on edellä selostettujen näkökohtien valossa tärkeä merkitys paitsi asianosaisten oikeusturvan, myös yleisen oikeudenhoidon ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tavoitteiden toteutumisen kannalta. A:n päämies B on ollut syytettynä törkeästä rikoksesta, johon on liittynyt ilmeinen vankeusrangaistuksen uhka. Kysymys on siten ollut B:n henkilökohtaisesta vapaudesta. B on A:n erehdyttämisen johdosta ollut siinä virheellisessä käsityksessä, että hänen puolustuksensa toteutuu asianmukaisen koulutuksen ja pätevyyden omaavan asianajajan välityksellä. Selvää on, että A:n kelpoisuuden puute on voinut vaikuttaa paitsi rikosasian lopputulokseen, myös prosessin sujuvuuteen ylipäänsä ja sitä kautta myös oikeudenhoitoon kokonaisuudessaan. A:n menettelyä on siten pidettävä lajissaan erittäin vahingollisena ja moitittavana.

A on katsonut, että eräät rikosasian vireilletulon jälkeiset seikat vähentäisivät hänen menettelynsä moitittavuutta. Hän on ennen käräjäoikeuden käsittelyä palauttanut B:lle tältä saamansa palkkion sekä pyrkinyt edesauttamaan asian selvittämistä.

Vastaajan pyrkimys edistää rikoksensa selvittämistä ja pyrkimys estää tai poistaa rikosten vaikutuksia voidaan rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan nojalla ottaa huomioon rangaistuksen lieventämisperusteena. Rikoslain yleisten oppien uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 198-199) on todettu, että tekijä voi poistaa rikoksen vaikutukset tai ainakin hyvittää aiheuttamansa vahingot vahingonkorvauksin. Vahinkojen korvaamista onkin pidetty tyypillisenä lieventämisperusteen tarkoittamana soveltamistilanteena.

Korvauksen suorittamisen ajankohdalla ja tekijän suhtautumisella omaan tekoonsa voi olla merkitystä lieventämisperusteen arvioinnissa. Harkinnassa voidaan kiinnittää huomiota myös siihen, kuinka oma-aloitteista tekijän toiminta on ollut. Vahingonkorvauksen suorittamiselle voidaan pääsääntöisesti antaa rangaistuksen mittaamisessa sitä enemmän merkitystä, mitä aikaisemmassa vaiheessa korvaukset on maksettu (KKO 2018:23, kohta 30 ja KKO 2011:93, kohta 23).

A ei ole tunnustanut syytekohdan 12 tekoa esitutkinnassa eikä vielä alemmissa oikeuksissakaan. Hän ei ole myöskään myöntänyt asianomistajan korvausvaatimusta perusteeltaan. B:ltä saadun palkkion takaisin maksamisessa on ollut kysymys rikoksesta säännönmukaisesti seuraavan velvoitteen täyttämisestä maksamalla rikoksen perusteella saatu laiton hyöty ja syntynyt vahingonkorvaussaatava. Palkkion palauttaminen ei ole poistanut sitä mahdollista vahinkoa, joka A:n menettelystä on voinut aiheutua B:n henkilökohtaiselle vapaudelle. Kysymys ei siten ole ollut rikoksen vaikutusten poistamisesta merkittävällä tavalla (vrt. KKO 2018:23, kohta 32) eikä A:n mainitulle menettelylle sen vuoksi tule antaa juurikaan painoarvoa rangaistusharkinnassa.

Ottaen huomioon aiheutetun vahingon määrä sekä edellä selostetut A:n menettelyn moitittavuutta ja A:n syyllisyyttä korostavat seikat Korkein oikeus katsonee, että kohdan 12 rikoksesta olisi erikseen tuomittava vankeutta noin 8 kuukautta.

Syytekohdan 12 teon yhteys muihin syyksi luettuihin rikoksiin

A:n syyksi on syytekohdan 12 teon ohella luettu kahdeksan muuta törkeää petosta ja yksi vähäisempi rikos, joista on määrättävä yhteinen rangaistus. Petokset ovat kohdistuneet eri asianomistajiin. Kaikissa petoksissa on ollut kysymys samankaltaisesta menettelystä. Eroa syytekohtien välillä on lähinnä toimeksiantosuhteen solmimisajankohdan ja keston, hoidettavan asian luonteen sekä aiheutuneeksi todetun vahingon suhteen.

Alempien oikeuksien tuomioissa ei ole yksilöity, mistä A:n syyksi luetuista rikoksesta olisi tullut ankarin rangaistus, joka rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan on otettava yhteisen rangaistuksen lähtökohdaksi. Moitittavimman teon määrittäminen edellyttää, että A:n syyksi luettuja petosrikoksia verrataan keskenään. Vaikka petosrikokset ovat varsin samankaltaisia, Korkein oikeus katsonee – ottaen huomioon toimeksiannon sisältö vastaajan asiamiehenä toimimisesta vakavassa rikosasiassa, aiheutetun vahingon määrä sekä A:n juuri ennen toimeksiannon solmimista saama nimenomainen varmistus kelpoisuutensa puuttumisesta – että rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu ankarin rangaistus tulisi tuomita juuri syytekohdan 12 teosta. Mainitusta rikoksesta tuomittava rangaistus on siten otettava yhteisen rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi.

Yhteistä vankeusrangaistusta mitattaessa tulee arvioida myös muutoin rikosten suhdetta ja niiden muodostamaa kokonaisuutta. A on tehnyt useita samankaltaisia rikoksia noin kolmen vuoden ajanjakson kuluessa. Korkein oikeus katsonee, että tällainen menettely osoittaa suunnitelmallisuutta ja johdonmukaista pyrkimystä laittoman hyödyn saamiseen. Rikosten keskinäisestä yhteydestä ilmenevän suunnitelmallisuuden on vakiintuneesti katsottu voivan vaikuttaa yhteisen rangaistuksen koventamisperusteena (HE 40/1990 vp s. 32). Yhteistä rangaistusta mitattaessa on kuitenkin pyrittävä kokonaisrangaistukseen, joka on oikeudenmukaisessa ja kohtuullisessa suhteessa tuomittavina olevien rikosten kokonaisuuteen (HE 40/1990 vp s. 31). Tämä on erityisen perusteltua silloin kun rikokset liittyvät kiinteästi toisiinsa. (KKO 2014:85, kohta 9).

A:n syyksi luetut petosrikokset muodostavat ajallisen ja toiminnallisen jatkumon, jossa toiminnan motivaatioperusta on pysynyt samana siitäkin huolimatta, että jokainen rikos on edellyttänyt erillistä rikoksentekopäätöstä. Oikeuskäytännössä on toisaalta katsottu, että tällaisessa tapauksessa aina uudesta rikoksesta johtuva kokonaisrangaistusta lisäävä vaikutus on vähäisempi verrattuna tilanteeseen, jossa rikoksilla ei ollut mitään keskinäistä yhteyttä (KKO 2018:44, kohta 17 ja KKO 2017:88, kohta 27). Korkein oikeus on muun ohessa ratkaisussaan KKO 2018:44 (kohta 17) todennut, että tällaisessa tilanteessa rikoksia voi olla perusteltua arvioida kokonaisuutena yhteistä rangaistusta mitattaessa.

A on johdonmukaisesti ja toistuvasti avustajan kelpoisuutta koskevasta sääntelystä piittaamatta ottanut vastaan toimeksiantoja ja esiintynyt oikeudenkäynneissä avustajana ja asiamiehenä riita- ja rikosasioissa. A:n menettely on ollut tietoista ja se on jatkunut noin kolmen vuoden ajan. A on jatkanut menettelyään vuoden 2013 lainmuutoksen jälkeen ja saatuaan viimeistään lokakuussa 2013 opetushallituksen virkamieheltä nimenomaisen ja yksiselitteisen tiedon siitä, ettei hänen suorittamansa juristitutkinto ole rinnastettavissa suomalaiseen oikeustieteelliseen tutkintoon edes täydentävien opintojen jälkeen. A:n menettely on ollut suunnitelmallista ja myös kokonaisuutena arvioiden erittäin moitittavaa.

Rikosten keskinäisestä yhteydestä ilmenevä suunnitelmallisuus ja eri tekojen yhteinen motivaatioperusta vaikuttavat eri suuntaisesti harkittaessa rikosten keskinäisen yhteyden vaikutusta yhteisen rangaistuksen määrään. Korkein oikeus katsonee, että tässä tapauksessa A:n syyksi kohdassa 12 luetusta törkeästä petoksesta tulevaan ankarimpaan rangaistukseen 8 kuukauteen vankeutta on hänen syykseen luetuista muista rikoksista lisättävä 1 vuosi vankeutta. Korkein oikeus katsonee siten, että oikeudenmukainen yhteinen vankeusrangaistus on tässä tapauksessa hovioikeuden tuomitsema 1 vuosi 8 kuukautta vankeutta.

Rangaistuslajin valinta

Valinta ehdollisen ja ehdottoman rangaistuksen välillä tapahtuu viime kädessä kokonaisharkinnan perusteella. Tällöin on kiinnitettävä huomiota paitsi tekijän aikaisempaan rikollisuuteen myös rikoksen vakavuuteen ja rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen ja muihinkin mittaamisperusteisiin. Mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (HE 44/2002 vp s. 205 sekä esim. KKO 2018:91, kohta 21 ja KKO 2015:18, kohta 19 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö).

A:n syyksi on luettu yhdeksän törkeää petosta ja asianajajista annetun lain säännösten rikkominen, joista hänet on tuomittu 1 vuoden 8 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen. A:n syyksi luettu menettely on ollut erittäin vahingollista ja moitittavaa. Toisaalta erityisesti A:n ensikertalaisuus ja rikoksista kulunut pitkä aika puoltavat vankeusrangaistuksen määräämistä ehdollisena. Korkein oikeus päätynee siten kokonaisharkinnassaan siihen, että A:lle tuomittu vankeus voidaan määrätä ehdolliseksi.

Näillä perusteilla Korkein oikeus pysyttänee hovioikeuden tuomion.

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/precedent/1597318270029.html