Kategoriat: Blogi

Asianajajan tai luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan salassapitovelvollisuus

Asianajaja tai hänen apulaisensa ei saa luvattomasti ilmaista sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liikesalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. (Laki asianajajista 5c)

Hallituksen esitys toteaa, että yksityinen tai perheen salaisuus voi olla lähes mitä tahansa yksityisen henkilön tai hänen perheensä taloutta, terveydentilaa, ihmissuhteita tai muuta sellaista asiaa koskeva seikka, joka ei ole yleisesti tiedossa.

Samansisältöinen pykälä on myös laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista. Luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskee lisäksi vielä säännös olla luvattomasti ilmaisematta muita kuin 4 kohdassa (yllä mainittu kohta) tarkoitettuja tietoja, joita hän tehtävää hoitaessaan on saanut tietää asiakkaastaan ja tämän oloista;

Eli luvan saaneille oikeudenkäyntiavustajilla on laaja salassapitovelvollisuus.

Säännös siis laajentaa asianajajan ja luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan salassapitovelvollisuutta ja edesauttaa luottamuksellisen suhteen muodostumista avustajan ja päämiehen välille. Tämä on ehdoton edellytys, että lakimiehen apua tarvitseva päämies uskaltaa kertoa asianajajalle tai avustajallensa kaiken mikä asiaan liittyy tietäen, että siitä ei aiheudu hänelle haittaa. Samoin edellä mainittu pykälä mahdollistaa sen, että päämies voi kertoa myös noloja asioita avustajalleen, koska avustaja pitää tämän tiedon omanaan.

Toinen puoli asiassa on se, että luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja tai asianajaja (täytyy pidättäytyä) olla antamatta tuomioistuimelle tai muulle viranomaiselle lausumia, jotka hän tietää paikkansapitämättömiksi, sekä kiistämättä, minkä tietää todeksi;

Eli asianajaja tai lupalakimies ei saa ilmoittaa tuomioistuimelle, että päämies ei ollut esimerkiksi tietyssä lokaatiossa mikäli päämies kertoo hänelle olleensa tuossa paikassa. Tämä säännös aiheuttaa sen, että päämiehen tulee pidättäytyä kertomasta avustajalleen, mikäli hän on syyllinen erimerkiksi rikokseen, koska tämän jälkeen avustaja ei käytännössä voi enää avustaa päämiestä.

Henrik Pirhonen

Henrik Pirhonen on lakimies, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja ja hän on suorittanut asianajajatutkinnon.* Yhteydenotot henrik.pirhonen (ät) lakihelsinki.fi tai soittamalla +358 40 966 22 88​. Lakimies Helsinki. *Asianajajatutkinnon suorittanut henkilö ei ole asianajaja. Asianajaja on henkilö, joka on liittynyt Suomen asianajajaliittoon. Toimistomme ei ole asianajotoimisto, mutta noudatamme asianajajaliiton ohjeita toiminnassamme.

Viimeisimmät Julkaisut

Takaisinottovelvollisuuden laiminlyönti

Edustimme oikeudessa työntekijää, joka haastoi entisen työnantajansa oikeuteen, jossa kysymyksessä oli takaisinottovelvollisuden laiminlyönti. Voitimme tapauksen…

4 vuotta sitten

VAPAUTTAVA TUOMIO – TÖRKEÄ KIRJANPITORIKOS JA TÖRKEÄ VEROPETOS

Meidän toimistomme lakimies oli puolustamassa toista vastaajaa, kun käräjäoikeus hylkäsi syytteet vakavista talousrikoksista. Alla on…

4 vuotta sitten

Kuluttajansuoja 1.

Kuluttajansuoja - mitä se on? Kulutusyhteiskuntamme perustuu nimensä mukaisesti kuluttamiseen. Yksityishenkilöiden tarpeet ovat kasvaneet varsinkin…

5 vuotta sitten

Arvonlisävero

Mikä on ALV ja mitä sillä ajetaan takaa? ALV eli arvonlisävero on verotuksen muoto, jota…

5 vuotta sitten

Rahanpesu ja avunanto – KKO:2020:98

Rahanpesu ja avunanto Rahanpesulla koitetaan kätkeä rikollista alkuperää oleva omaisuus siten, että omaisuus näyttäisi laillisesti…

5 vuotta sitten

Tehokas katuminen

Tehokas katuminen - KKO:2020:91 Rangaistus rikoksesta saattaa napsahtaa, vaikka tekijä ei saattaisikaan tekoaan loppuun asti…

6 vuotta sitten