Avoliitot ovat olleet jo vuosia kovassa huudossa, ja ne yleistyvät vain entistä enemmän. Myös avoerojen määrä on nousussa ja silloin on mahdollista vaatia kohtuullista asumishyötykorvausta. Asumishyötykorvaukseen on oikeutettu se puoliso, joka syystä tai toisesta joutuu muuttamaan pois parin yhteisestä kodista. Poismuuttaneen osapuolen täytyy kuitenkin itsenäisesti osata vaatia korvausta sen uhalla, että oikeus korvaukseen lakkaa. Laki ei suoraan määrittele korvauksen määrää ja kohtuullisen korvauksen määrä riippuukin aina yksittäistapauksen olosuhteista. Korvaus kuukautta kohden ei kuitenkaan rinnastu alueen käypään vuokraan. Usein korvauksen määrän alaraja on kuitenkin muutamien satojen eurojen kohdalla. Oikeuskäytännössä on tämä kuitenkin tavanomainen kysymys, ja yleisesti on asumiskorvauksen määrän katsottu asettuvan noin 70 prosenttiin siitä nettovuokrasta, jonka omistaja ulkopuoliselta vuokralaiselta saisi. Harkinnassa vaikuttavia seikkoja ovat muun muassa:
– asunnon koko ja arvo
– asumaan jääneen puolison mahdollisuudet hankkia muu asunto
– lasten asema
Eron myötä usein aktualisoituu myös kysymys yhteisomistuksen purusta. Alla olevasta KKO:n päätöksestä ilmenee tarkemmin, miltä ajalta asumiskorvausta voidaan vaatia.
KKO:2000:114
Asian tausta
A ja B omistivat yhdessä asunnon. Välirikon vuoksi B muutti pois ja A jäi asumaan huoneistoon. Kun B ei ollut voinut käyttää asuntoa ja hänelle siten aiheutui haittaa ja vastaavasti A:lle asumisen jatkuessa pitempään taloudellista hyötyä siitä, että A yksin käytti yhteistä omaisuutta, A velvoitettiin suorittamaan B:lle korvausta siihen saakka, kunnes asunto oli myyty.
Tuomion perustelut
B ja A ovat vuonna 1991 hankkineet Asunto Oy Helsingin Jalkamyllyntie 7b osakkeet, jotka oikeuttivat heidän yhteiseksi asunnokseen tarkoitetun kellaritiloineen yhteensä 123 neliömetrin suuruisen paritalohuoneiston hallintaan.
Välirikon johdosta B on lokakuussa 1995 muuttanut asunnosta. A on tämän jälkeen käyttänyt asuntoa yksin ja 1.1.1996 lukien myös vastannut yksin yhtiövastikkeesta. Tarkoituksena on ollut, että A ostaa B:ltä tämän osuuden asunnosta. Kun omaisuutta koskeneet sovintoneuvottelut eivät kuitenkaan ole johtaneet tulokseen, B on pannut 8.8.1996 vireille yhteisomistussuhteen purkamista koskevan kanteen ja vaatinut A:lta, joka on B:n muutosta lähtien käyttänyt asuntoa yksin, korvauksena tämän saamasta asumisedusta puolet asunnon käyvästä vuokrasta 1.11.1995 alkaen.
Laki yhteisomistuksen purkamisesta
Eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain 3 §:n mukaan yhteisomistajalla on oikeus käyttää yhteistä esinettä hyväkseen sellaisella tavalla, että hänen toimenpiteensä eivät loukkaa muiden yhteisomistajien vastaavia etuja ja oikeuksia. Sen perusteella yhteisomistaja, joka omalla käytöllään estää toista käyttämästä yhteistä omaisuutta omistusosuuttaan vastaavassa määrässä, voi joutua maksamaan tästä loukkauksesta korvausta. Laista ei toisaalta ole pääteltävissä, että yhteisomistajalla, joka vapaaehtoisesti käyttää omaisuutta vähemmän kuin mihin hänen omistusoikeutensa oikeuttaa, olisi oikeus saada korvausta toiselta yhteisomistajalta siitä, että tämä tuossa tilanteessa käyttää omaisuutta enemmän kuin hänen osuutensa edellyttäisi.
Asianosaiset eivät ole sopineet siitä, että A suorittaisi B:lle korvausta asunnon käytöstä eikä siitä, mitä asiassa on esitetty, ilmene, että tällaista korvausta olisi myöskään erilleen muutosta alkaen tarkoitettu. B on esittänyt korvausta koskevan vaatimuksen sen jälkeen kun yhteisomistussuhteen purkaminen on viivästynyt. Kun B ei välirikon jälkeen ole tosiasiallisesti voinut käyttää asuntoa ja hänelle siten aiheutuu haittaa ja vastaavasti A:lle asumisen jatkuessa pitempään taloudellista hyötyä siitä, että A yksin käyttää yhteistä omaisuutta, Korkein oikeus katsoo A:n olevan velvollinen suorittamaan B:lle korvausta tässä asiassa kohtuulliseksi katsottavan yhteisen omaisuuden järjestelemiseen tarvittavan ajan jälkeen siihen saakka, kun asunto on 10.6.1998 myyty. Korvausta arvioidessaan Korkein oikeus ottaa huomioon, että A on vastannut asunnon yhtiövastikkeesta.
Tuomiolauselma
A velvoitetaan suorittamaan B:lle kohtuulliseksi arvioitu 1 500 markan kuukausikorvaus 1.6.1996 lukien 10.6.1998 saakka eli yhteensä 36 500 markkaa. Korvaukselle on maksettava korkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan 4 500 markalle haasteen tiedoksiantopäivästä 26.8.1996 lukien ja syyskuusta 1996 alkaen maksettaville 1 500 markan suuruisille kuukausierille seuraavan kuukauden 1 päivästä lukien.
KKO:n tuomio: https://finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2000/20000114?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=KKO%3A2000%3A114%20
Avoliittolain löydät täältä: https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110026
Lakimies avoliittoasiaan löytyy täältä: https://www.lakihelsinki.fi/yhteystiedot/
