Lähes kaikille työssäkävijöille aiheutuu kuluja työssäkäynnistä. Kuluja aiheutuu esimerkiksi matkakustannuksista kodin ja työpaikan välillä, ammattikirjallisuuden hankkimisesta sekä työvälineiden hankkimisesta. Nämä kaikki ja moni muu tapaus oikeuttaa työntekijän vähentämään kulut omassa henkilökohtaisessa verotuksessa. Yksi tavallinen vähennys, jota työntekijä voi hakea, on työhuonevähennys, jos töitä tehdään silloin tällöin myös kotona. Tietoliikennekulut eli tietokoneet ja muut laitteet on myös mahdollista saada vähennettyä verotuksessa, jos työntekijä on joutunut ne itselleen hankkimaan.

Vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen on selvä: kannattaa. Riippuen tilanteesta, voi verovelvollinen olla oikeutettu isoihinkin vähennyksiin joka käytännössä tarkoittaa sitä, että pankkitilille kilahtaa joka kuukausi suurempi osuus palkasta, koska vähennykset vaikuttavat henkilön veroprosenttiin. Vaikka asiantuntijan neuvot hieman maksavat, vaikuttavat kerran haetut vähennykset pääsääntöisesti myös tulevaisuudessa ja tilanteen pysyessä ennallaan, verovelvollinen voi saada vähennykset suoraan. Näin ollen ajan kuluessa asiantuntijan palkkio tulee maksettua takaisin useaan kertaan. Lisäksi verotusta voidaan oikaista menneiltä vuosilta, jos vähennykseen on syntynyt oikeus jo aikaisemmin. Tällöin verovelvolliselle hyvitetään liikaa maksettu veron määrä.

Ota yhteyttä, mikäli koet, että verotuksessasi voisi olla vähennystenhakumahdollisuus tai muut verotukseen liittyvät kysymykset askarruttavat!

Kiireellisissä tai pienissä asioissa voit soittaa lakipuhelimeen
0600-18000*, josta saat lakiapua.

Soittamalla lakipuhelimeen 0600-18000* saat nopeaa ja asiantuntevaa lakiapua. Lakipuhelimeen vastaa aina lakimies tai varatuomari. Lakimies puhelin on edullinen lakineuvonta puhelin.

*Lakipuhelin on maksullinen puhelin, josta saat lakineuvontaa puhelimitse. Puhelun hinta on 2,44 €/min+pvm. Jonotus on maksutonta. Laskutus tapahtuu kätevästi suoraan puhelinlaskulla.